Monday, 1 October 2018

Autumn is here!

Syksy on taas saapunut ja blogissa on ollut hiljaista viimeisen vuoden verran. Viimeksi pitkä hiljaisuus johtui häävalmisteluista, tällä kertaa yhteisestä matkastamme. Viime syksy meni matkaa suunnitellessa ja koko kevään reppureissasimmekin rakkaan AVIOmieheni (huih!) kanssa maailman toisella puolen. Puolen vuoden reissuumme mahtui yhtä jos toistakin. Yhteensä kymmenen eri maata, lukuisia kaupunkeja ja paljon, paljon uintia turkooseissa vesissä. Reissublogia pidimme täällä, mikäli tämänkin blogin lukioita kiinnostaa reissumme tapahtumat.

Mutta pitkään kestäneen käsitöiden kuivan kauden jälkeen olen jälleen löytänyt inspiraationi ja innostukseni. Paljon asioita on jo valmiita, mutta monet vielä kuvaamatta. Tässä kuitenkin ensimmäinen syyshepeneeni:


Kangas: PaaPiin Sato värissä okra
Malli: Oma, mutta inspiroitunut Verson Puodin malleista

Kankaan ostin jo pari vuotta sitten Kankaiden yönä ja se on mielestäni aivan ihana. Ihana kuvio ja vielä lempivärissäni! Mutta itse mekon ompeluun tartuin vasta viime syksynä. Tämä onkin päässyt käyttöön vasta nyt.


Taskumalliin olen erityisen tyytyväinen ja se pääsee varmasti jatkoon. Hihat ja pääntie jäivät harmillisesti hitusen verran liian tiukoiksi, mutta onneksi ei niin paljon, että se merkittävästi haittaisi käyttöä.

Vaikka kovasti yritän hurahtaa täysillä ompeluun, ei se ole kuitenkaan ihan vielä kunnolla onnistunut. Kivaahan se on kun voi ommella omat vaatteensa, mutta lankatyöt ovat kuitenkin enemmän se mun jutttu. Siispä ensi kerralla niitä!


After a long silence I'm back again. Last spring me and my husband went backpacking for 6 months in Asia, and we kept our own blog for that. Thus, no blogging here. But now I feel I have found my inspiration for handicrafts again! Hopefully it'll last. First up: a new autumn dress! Love the fabric (by PaaPii) but since the model is by myself, it still needs some tuning. But all in a all a comphy everyday dress.


2 comments:

  1. Kaunis mekko! :) Täytyypä kurkata teidän reissukuulumisia vielä myöhemmin. Tervetuloa takaisin käsitöiden ja blogin pariin, ja ihanaa lokakuuta!

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Tuntuu hyvältä olla takaisin! Ja kivaa että edes joku vanha lukija on vielä jäljellä! :)

    ReplyDelete