Showing posts with label Around the world. Show all posts
Showing posts with label Around the world. Show all posts

Monday, 1 October 2018

Autumn is here!

Syksy on taas saapunut ja blogissa on ollut hiljaista viimeisen vuoden verran. Viimeksi pitkä hiljaisuus johtui häävalmisteluista, tällä kertaa yhteisestä matkastamme. Viime syksy meni matkaa suunnitellessa ja koko kevään reppureissasimmekin rakkaan AVIOmieheni (huih!) kanssa maailman toisella puolen. Puolen vuoden reissuumme mahtui yhtä jos toistakin. Yhteensä kymmenen eri maata, lukuisia kaupunkeja ja paljon, paljon uintia turkooseissa vesissä. Reissublogia pidimme täällä, mikäli tämänkin blogin lukioita kiinnostaa reissumme tapahtumat.

Mutta pitkään kestäneen käsitöiden kuivan kauden jälkeen olen jälleen löytänyt inspiraationi ja innostukseni. Paljon asioita on jo valmiita, mutta monet vielä kuvaamatta. Tässä kuitenkin ensimmäinen syyshepeneeni:


Kangas: PaaPiin Sato värissä okra
Malli: Oma, mutta inspiroitunut Verson Puodin malleista

Kankaan ostin jo pari vuotta sitten Kankaiden yönä ja se on mielestäni aivan ihana. Ihana kuvio ja vielä lempivärissäni! Mutta itse mekon ompeluun tartuin vasta viime syksynä. Tämä onkin päässyt käyttöön vasta nyt.


Taskumalliin olen erityisen tyytyväinen ja se pääsee varmasti jatkoon. Hihat ja pääntie jäivät harmillisesti hitusen verran liian tiukoiksi, mutta onneksi ei niin paljon, että se merkittävästi haittaisi käyttöä.

Vaikka kovasti yritän hurahtaa täysillä ompeluun, ei se ole kuitenkaan ihan vielä kunnolla onnistunut. Kivaahan se on kun voi ommella omat vaatteensa, mutta lankatyöt ovat kuitenkin enemmän se mun jutttu. Siispä ensi kerralla niitä!


After a long silence I'm back again. Last spring me and my husband went backpacking for 6 months in Asia, and we kept our own blog for that. Thus, no blogging here. But now I feel I have found my inspiration for handicrafts again! Hopefully it'll last. First up: a new autumn dress! Love the fabric (by PaaPii) but since the model is by myself, it still needs some tuning. But all in a all a comphy everyday dress.


Thursday, 30 March 2017

Feeling relaxed


Vielä yksi ompelus jonka kuvat on otettu lomamatkalla. Pitihän sitä siellä kuvata kunnolla kun valo oli kerrankin kohdillaan. Kun täällä Suomessa kuvaaminen talviaikaan on aina niin hankalaa...



Kaava: Relaxed, Ottobre 5/2016
Kangas: Ikasyr vinoraita trikoo

Olihan minunkin pakko kokeilla tätä Relaxed mekkoa kun kaikki muutkin sen ompelivat. Tämä on ollut oikea Facebookin ompelyryhmien ilmiö. Joka toisella tuntuisi nyt olevan tämä mekko. Ja ihmekkös se. Mekko on helppo ommella ja mukava päällä. Sitä paitsi ainakin minulle arkivaatteiden taskut ovat ihan ehdoton asia. Tässä mallissa olen kyllä erityisen ylpeä taskujen välisen sauman kohdistuksesta. Vinoraita oli yllättävän kinkkinen kohdistuskohde!


Kaavasta sen verran, että vaikka tein pienimmän koon mukaan, jouduin kaventamaan mekkoa melko reilusti varsinkin vyötäröltä. Toki halusin tästä hieman alkuperäistä istuvamman, mutta kyllä mitoitus muutenkin oli mielestäni aika reilu. Muita Ottobren malleja en ole vielä kokeillut, eli en osaa sanoa koskeeko tämä mitoitus kaikkia malleja vai ainoastaan tätä. Se jäänee nähtäväksi.

Muuten käsityösaralla on tällä hetkellä aika hiljaista. Meneillään on ensi kesää varten muutama valkoinen projekti, joten niiden ohessa en ole juurikaan muita asioita ehtinyt tehdä...


One more dress that I managed to photograph on our little vacation down to the sunny south. You kind of have to take the opportunity when the light is finally ok for photographing. Especially when the dress is black...

This model (called Relaxed) is from the Ottobre magazine and the fabric from Ikasyr. I had to slim it down quite a bit especially around my waist, but other than that it was an easy sew. It fits well and feels oh so comfortable! And the pockets! Can you really live without pockets in your daily casual wear? I certaily can't!

Thursday, 16 March 2017

Throw back

Ompelin joululomalla miehelle hupparin. Se oli pitkän työn ja tuskan tulos, eli toivottavasti hupparia käytetään ahkerasti! :)


Kaava: Suuri Käsityö 3/2015 koossa 50
Kangas: PaaPii joustocollege värissä minttu + hupun vuorissa Eurokankaan valkoista trikoota
Saumurilla ja ompelukoneella


Suurin osa ompeluksista sujui hyvin, mutta jostain syystä ompelukoneeni ei oikein tykkää joustavien materiaalien ompelusta. Vaikka kuinka säädän tikkiä ja paininjalan puristusta, venyttää se aina kangasta liikaa ommellessa, jolloin tukitikkaukset vetävät kankaan kuprulle. Onko teillä mitään hyviä neuvoja tähän?

Vetoketjun ompelin useamman kerran ennen kuin sain taskut kohdistettua. Myös hupun reunaa kiertävä tikkaus oli yhtä tuskaa ommella. Lopulta löysin netistä vinkin, jossa neuvottiin teippaamaan ommeltava kohta. Kokeilin tätä sekä maalarinteipillä että tavallisella teipillä ja molemmat teipit toimivat hyvin. Mutta koska maalarinteippiä oli paljon vaikeampi repiä irti ompelemisen jälkeen, suosittelisin itse kuitenkin tavallisen teipin käyttöä.



Loppujun lopuksi yksityiskohdat onnistuivatkin yllättävän hyvin ja olemme molemmat tyytyväisiä. Hyvä niin. Ainakin Teneriffan ja La Gomeran välisellä lauttamatakalla ohuehko huppari oli juuri sopivan lämmin vaatekappale.

Kyseinen mintunvihreä kangas on mieheni itse valitsema ja tilasin sitä viime vuoden Kankaiden yönä. Samana yönä tilasin myös palan saman sävyistä trikoota ja ompelin siitä miehelle vielä t-paidan.


Kaava: Suuri Käsityö 3/2015 koossa 50
Kangas: PaaPii trikoo värissä minttu
Saumurilla ja ompelukoneella


Kaava oli erittäin väljä, joten jouduin kaventamaan sitä reilusti. Kavennuksen jälkeen olkasauma ei enää istunut hyvin ja se vaati paljon säätöä ja uudelleenompelemistä ennen kuin sain sen taas edes kohtuullisen hyvin istuvaksi. T-paita oli tarkoitus olla helppo ja nopea ompeluprojekti, mutta toisin kävi. Niinkuin aivan liian usein... Eikö vain?


I made some new clothes for Mr. V using fabrics he chose himself. Both fabrics are from PaaPii and the patterns from Suuri Käsityö magazine. As way too often, the projects didn't turn out as quick and easy as I had intended. Sometimes when I sew it feels like everything that can go wrong will go wrong. In the hoodie I had most problems stitching the hood since my sewing machine stretched the fabric too much. Fortunately I found some hints on the web to use tape on the fabric while sewing and it really worked!

Friday, 27 January 2017

Green as the ocean

Vaihteeksi hieman ommelluksia. Joulun välipäivinä laitoin kuvan Instagramiin ihanasta jadenvihreästä kankaasta. Kyseinen kangas on Verson puodista ostettu Paratiisin puutarha, jota olen jemmannut kaapissani aina kesästä asti. Olen kerta kaikkiaan niin rakastunut tähän kuosiin, että olen hankkinut sitä jo kolmessa eri värissä. Ja varmasti tulen hankkimaan vielä monessa muussakin värissä! Niin ihana se on! 


Uudenvuoden jälkeen lähdimme perhelomalle Teneriffalle, ja halusin sinne ehdottamasti uuden, mukavan kesämekon. Ja ei siihen onneksi mennyt kuin puolikas päivä ja sitten mekko olikin jo valmis. Ihanan helppo ja nopea projekti!


Kaava: Oma
Kangas: Verson puodin Paratiisin puutarha, värissä jade
Saumurilla ja ompelukoneella


Mekko on tosiaankin ommeltu omalla luottokaavallani. Sitä on helppo muokata erilaiseksi. Tähän valitsin esimerkiksi puolipitkät hihat, kuminauharypytyksen helmaan sekä taskut molempiin sivusaumoihin. Ja kermana kakun päälle ompelin vielä helman toiseen kulmaan valkoisen rusetin. No nyt on kyllä söpöä!



Lopuksi vielä kuvasarja täydellisestä photobombauksesta. Ja ei, kyseessä ei ollut mikään ohikulkeva hullu, vaan ihan vaan hovikuuvajani veli, joka mitä ilmeisemmin kyllästyi odottamaan ;)





I made a new dress for our trip to Tenerife a few weeks ago. The fabric is the one and only Paratiisin puutarha from Verson puoti. I aboslutely love this fabric! I have it in three different colours already, and I fear I will have to buy it in many, many more!

The pattern is my own and it's easy to change for different looks. For this one I chose half-length sleeves, pockets in the sides and a gathered hem. And a white bow. Because why not? Quick and easy, took me only half a day to finish! 

 

Tuesday, 27 September 2016

And then there were some wine...

Ompelinpahan muuten Ranksan reissuamme varten vielä toisenkin mekon samalla kaavalla:


Kaava: Suuri Käsityö 5-6/2015
Kangas: PaaPiin Salmiakki, värissä minttu

Kankaan hamstrasin itselleni jo Lapsimessuilla keväällä, mutta se sai monen muun kankaan tavoin odottaa muutama kuukausi kaapissa ennen kuin iskin sen kimppuun. Kaava ja pituus ovat tosiaankin samat kuin tässä mekossa. Ainoa ero on mintunvihreät isot taskut. Ja onpa muuten kätevät! Niihin saa survottua vaikka mitä! Ihanaa!



Bordeauxissa oleillessamme kävimme toietenkin myös tutustumassa paikallisiin viinitarhoihin ja St. Emilionin kylään. Opimme paljon uutta viineistä ja niiden valmistuksesta. Vinkkinä voisin kertoa, että kannattaa kaupassa katsoa viinipullojen etikettiä. Jos siinä on kuvattu Chateauxin, eli viinitilan päärakennus, on se luultavasti sen tilan niin kutsutta "ykkösviiniä".





Ensi kerralla sitten taas lankajuttuja luvassa! :)

I made another dress for our trip to Bordeaux using the same pattern as for this one. The fabric is called Salmiakki by PaaPii. The only difference to the first dress is those wonderful, big pockets. They are just so convenient! Love them! This time I posted some photos from the wineries we visited and the town of St. Emilion.

Thursday, 15 September 2016

Maijat Bordeauxissa

Olen minä viime aikoina ommellutkin. Varsinkin kesäloman alussa.



Malli: Suuri Käsityö 5-6/2015, maksimekko lyhennetty polvipituiseksi
Kangas: Verson Puodin Paratiisi-Maija värissä sitruuna
Tarvikkeet: saumurilla ja ompelukoneen kaksoisneulalla



Kuvat on otettu Bordeauxissa, jossa vietimme 10 päivää heinäkuun alussa. Suurin syy lähteä reisuun oli jalkapallon EM-kisat, mutta näimme toki paljon muutakin. Bordeauxin kaupunki on pieni ja suloinen. Hyvin ranskalainen mutta myös hyvin turistiystävällinen. Kaupungin kuvatuin paikka on varmasti Place de la Bourse, jonka edessä on vedestä koostuva peili, johon rakennukset heijastuvat. Todella upea paikka pimeällä!



Kävimme myös Arcachonin mahtavilla hiekkadyynellä, Dune de Pilat. Kuvat eivät koskaan yllä samalle tasoille kuin aito kokemus, mutta kyseessä oli siis 150 m korkea ja 3 km pitkä hiekkadyyni, jonka toisella puolella oli meri ja toisella puolella mäntymetsä. Huikea paikka!



Ja olihan se myös ensimmäinen reissumme kesäkuisen kihlautumisemme jälkeen... <3


Yes, I've also been sewing. Especially during my summer holidays. The pattern for this dress in from Suuri Käsityö 5-6/2015, but I've made it a bit shorter. The fabric is from lovely Verson Puoti and is called Paratiisi-Maija. All of the pictures were taken in Bordeaux, where we spent 10 days in July. A really nice and beautiful city! We also visted the Dune of Pilat in Arcachon. If you haven't been there yet, you definately should! It's really a breathtaking place! ...And yes, we got engaged in june! <3

Saturday, 1 August 2015

Squirrels on a spring break in Paris




I made these socks already in May as a birthday present for my other half. We also had a mini vacation in Paris during that time. And since I've photographed more than enough there during my spring as an exchange student, I decided to take my old pocket camera with me in stead. You know, just to get some decent pictures of these socks. But when we got back home I just couldn't find the cable I needed to transfer the photos to the computer. I looked everywhere, but it's gone. And it took me this long to finally buy a new one.



Pattern:  Ekornsokkene (but only for the squirrels)
Yarn: Drops Alpaca
Needles: 2 mm

From the moment I saw this pattern I knew I would have to knit these socks for Mr V. He loves squirrels. So I took him with me to a yarn shop and, without telling him what they were meant for, I asked him to choose some yarn in three different colours. And the funny thing is that he chose exactly the same colours as I would have chosen!





I actually used the pattern only for the squirrels. I decided to skip the other stripe and knit the squirrels twice in stead. Then I also had to design an oak leaf and an acorn to make the pattern fit the required amount of stitches. The rest is just a plain, simple sock.


Monday, 2 February 2015

Holding hands in New York, New York...

We like going out for walks. And we like holding hands when we walk. And now our winter walks are finally much more comfortable.



Pattern: Valentine mittens + Owls In a Tree Mittens
Yarn: Austermann Alpaca Silk (green) and A.P.D.O.O. Alpaka (raspberry red)
Needles: 3 mm



I also happened to finish all these mittens just before we went on a family vacation to the U.S., starting in New York. How convenient! Finally some new backgrounds in my pictures! :) These (not the snowy ones) were taken just outside Rockefeller Center.




The funny thing is that I didn't think I'd find a colorchart that would have both an owl and a tree in it. You know, to match our individual mittens. But then I just decided to type it in the search field of Ravelry - just for fun! - and there it was! Amazing! But I had to re-draw and  modify it a bit to make it fit the Valentine mittens. But still. It's crazy how you can find almost everything on the internet!



Pattern: Cruiser by Caylin Meyer
Yarn:  Austermann Alpaca Silk
Needles: 3 mm

These mittens were a piece of cake. I just followed the pattern for that largest size, and that was it. The yarn is so incredibly soft with its alpaca and silk, but at the same time, they're not the warmest of mittens. Guess I'll have to make a pair of warmer ones soon.




Pattern: my own (see notes below)
Yarn: A.P.D.O.O. Alpaka
Needles: 3 mm 

My own mittens were more tricky. Yes, there's a lot of patterns for owl mittens, but none of them were made for yarn this thin. Plus, I didn't want to work purled sticthes over the whole front of the mitten. So eventuelly I ended up just winging it. I tried to write down some notes, though, in case I ever want to make these again. So here you are:

Mossy Owl Mittens:

CO 40 st and work a k2p2 rib for 5 cm. Increase 4 st after the rib.
The rest of the mitten: work moss stitch on the front side and stockinette stitch on the back side.
Knit 3 cm in moss/stockinette stitch. Then start working the owl in the middle of the right side like this: 5 st moss stitch, 12 stitches for the owl, 5 st moss stitch.


Remember to leave a gap for the thumb on the back side!!

The owl:
rows 1-5: knit

row 6: C6B C6F
rows 7-17: knit (11 rows)

row 18: C6B C6F 
row 19: knit
rows 20-23: k2, p3, k2, p3, k2 

rows 24-27: k knit
row 28: C6B C6F
rows 29-30: knit

When the owl is done, continue working the mitten in moss/stockinette stitch until it’s about 5 cm shorter than you want it to be when it’s finished. Then start decreasing on the sides of the mitten on every second row like this:

Needle 1 and 3: k1, ssk, work till the end of the needle
Needle 2 and 4: work until 3 st remain, k2tog, k1

Continue the moss stitch on the front side for as long as possible.

Sew on eyes :)

Last but not least, here's a few pictures from our trip. We started out in New York,




then headed out to Washington D.C.,


and finally ended our vacation in Florida (including Disney World Orlando on New Years Eve, yay!!)