Friday, 18 March 2016

Aurinkomekko

Näin joskus Karkelot-blogissa keltaisen hupparimekon, ja se jäin niin vahvasti mieleen, että halusin toteuttaa sellaisen myös itselleni. Mainitsemaani blogiin ei enää pääse, joten piti muistella ja soveltaa itse. Tällainen siitä sitten tuli.






Kangas on Noshin tumman keltaista joustocollegea, hupun ja taskun vuoritin tästä mekosta ylijääneestä palasesta, eli Ikasyrin vinoraitaisesta trikookankaasta. Napit poistin tästä vanhasta mekosta, ja ompelin kiinni tähän. Aivan ihanat, lasiset vintagenapit! Helma kaartuu ihan hitusen verran molemmilla sivuilla alaspäin, mutta ompelen tämän luultavasti jossakin vaiheessa suoraksi. Tällä hetkellä se leijuu epämääräisessä välimaastossa, eikä voi olla varma onko se tarkoituksella vai vahingossa vino.





Pääsin tässä mekossa ensimmäistä kertaa kokeilemaan tämän tyylistä napituslistaa, sekä hupun vuoritusta niin, ettei saumat hupun sisällä jää missään kohtaan näkyviin. Siinäpä oli pähkäilyä kerrakseen. Selailin erilaisa blogeja etsien neuvoja, mutta mieleisiäni tapoja ei meinannut löytyä, varsinkin hupun vuorittamiseen. Yhden unettoman yön aikana pyörittelin asiaa mielessäni ja lähdin kokeilemaan. Ja ihan hyvähän siitä tuli! Vähän alla olevat saumurisaumat pilkottavat toisessa reunassa, mutta muuten olen tyytyväinen! Jee!



I once saw a yellow dress with a hood in another blog (no longer available) and it kind of stuck with me. So when Nosh had this bright and shiny yellow college fabric for sale, I decided it's now or never! Unfortunately I couldn't go back and see the pictures of the dress anymore so I just had to dug deep into my memory and just wing it. This was the first time I made a hood with a lining that covers all of the seams inside it. It was really tricky to figure that out, but after a sleepless night I finally came up with a plan. And I think I did pretty well in the end! Sure, you can still see some of the overlock seams, but that's easy to fix. So, summa sumarum, I'm really happy with this dress. Yay!




Edit: Vinoraitatrikoon olenkin tilannut Ikasyristä, en Noshilta... :)

Sunday, 6 March 2016

Ruis, rukiin, ruista

Toinen kevään keskeneräinen on valmis!



Malli: Ruista ranteeseen eilen tein -blogista
Lanka: Viking of Norway Nordlys
Puikot: 3mm

Tämän langan sain Lankamaailman blogitapaamisesta syksyllä, ja laitoin sen puikoille jo ennen joulua. Ongelmana oli kuitenkin, etten oikein pitänyt kaikista langan väreistä. Tai oikeastaan en pitänyt väreistä yhdessä. Kokeilin ensin neuloa siitä pipoa, mutta langan raidoitus ei mielestäni sopinut siihen. Tämän jälkeen jaoin langan kahtia, ja kokeilin uudestaan pipoa, tällä kertaa raidoittaen lankaa itse. Siitäkään ei tullut hyvä.


Viimeisenä kokeilin sitten näitä kämmekkäitä, ja tässä väritys toimii. Nämä ovat ihanan pehmeät ja lämpöiset kämmekkäät, juuri sopivat alkavalle keväälle! Lankaa jäi toki vielä jäljelle (enimmäkseen sitä väriä, josta en niin pitänyt) joten saa nähdä mitä siitä vielä keksin.


I finished my second UFO this spring! These wristwarmers are really soft and warm and absolutely lovely to wear, but I had a few problems with the yarn. I just didn't like how the colours worked together. Firt I tried to make a plain and simple hat, but that didn't turn out the way I wanted. After that I tried to make another hat by using both ends of the yarn to make stripes, but that didn't turn out nice either. But I'm very pleased with how these wristwarmers turned out! The colours look nice and the stripes are wide enough. 

Monday, 29 February 2016

What a hoot!




Surrurr sanoo ompelukone. Tämän kankaan löysin Eurokankaan palalaarista ja sen pöllöt kerrassaan huusivat minulle haluavansa hameeksi. Ja sellaisen tein. Melkein kokoympyränpä vielä. Tai siis niin isoksi, kuin kangasta riitti. Taskut sivuissa, totta kai. Niitä tarvitsee aina!



Ja korvissa ihanat joululahjaksi saadut lammas-korvakorut! Bää!





More sewing! I found this fabric in Eurokangas and the owl were just hooting at me that they'd like to become a skirt. And that's what I made. A wide one, too! Almost a whole circle. And with pockets. Those are always good to have!

The sheep in my ears are a Christmas present from a dear friend.

Wednesday, 24 February 2016

To like or not to like?

Joskus tuo on vaikea kysymys. Törmäättekö koskaan siihen ongelmaan, että saatte jonkun käsityön valmiiksi ettekä ole ihan varmoja siitä tykkäätekö siitä vai ette? Tämä mekko on minulle sellainen. Se lojui pari kuukautta valmiina kaapissa ennen kuin edes päätin kuvata sen ja esitellä sen täällä blogissa. Kerran tai pari on se päässyt ihan päälle asti.





Kaava: oma
Kangas: Ikasyrin vinoraitatrikoo

Näitä tämän mallisia roikkusivuisia mekkoja ja hameita on nyt viime aikoina näkynyt aika paljon erilaisissa blogeissa, ja halusin sitten tehdä sellaisen myös itselleni. Hetken pähkäiltyäni sain kuin sainkin jonkinlaisen kaavan piirettyä. Mut nyt valmiina... Noh, se on ihan kiva. Mutta onko kuitenkaan? Kangasta ei enisnnäkään ole tarpeeksi kunnolisten taskujen muodostumiseen, mutta toisaalta hameosassa on nyt jo aika paljon volyymia. Ja lisäksi en ole varma siitä pidänkö tavasta, jolla sivut repsottavat lanteilla. Joskus ne asettuvat kivasti, joskus taas näyttävät epämääräisiltä kangasmöykyiltä. Kenties malli olisi kaivannut hieman napakampaa trikoota? Itse kangas on kyllä nättiä ja ihanan aurinkoista. Ja vinoraidat sopivaat itse asiassa tosi hyvin tähän malliin.



Kokeilin tässä myös ensimmäistä kertaa reunojen huolittelua kaksoisneulalla. Mutta vaikka säädin ja säädin, en siltikään saanut oikein siistiä jälkeä. Sekin ärsyttää...

Kuvien kaaos sitten taas johtuu siitä, että olimme juuri aikeissa hiemaan rymstreerata olohuoneettamme uudestaan. Mutta yhtäkkiä aurinko pilkahti esiin ja juoksin hakemaan kameran. Mutta onneksi suurimman osan sotkusta sai kätevästi rajattua pois kuvista ;)


I'm not at all sure if I like this dress or not. In a way it's kind of nice with the funny skirt, but still... I just don't know. Maybe the fabric is too thin for this model? The sides just hang there like big chunks of extra fabric. Sometimes they look nice, sometimes not. And still there's not enough fabric to form proper pockets. But I guess that's just my mistake since I drew the pattern myself. I like the fabric itself, though (by Ikasyr). It's bright and sunny, and the diagonal stripes actually complement this model pretty well.  What do you think? To keep or not to keep?

Edit: Kangas on Ikasyriltä tilattu, ei Noshilta.

Sunday, 21 February 2016

Jotakin taas vauvoille

Muistattehan että meillä oli entisen työporukkani kanssa tapana virkata/neuloa yhteisprojektina vauvanpeittoja aina kun joku jäi äitiyslomalle? No, ennen joulua oli taas seuraavan onnekkaan vuoro, ja vaikka en itse ole siellä enää töissä, olen kuitenkin työskennellyt niin läheisesti tulevan äidin kanssa, että halusin vielä tähänkin (kuudenteen!) peittoon osallistua. Viikko sitten tulikin ilouutinen että pieni tyttö oli syntynyt! Toivottavasti tämä maanläheinen peitto lämmittää häntä vielä jäljellä olevan talven ajan. Peitossa käytimme ainoastaan 100% villalankoja, sekä mahdollisuuksien mukaan kasvivärjättyjä tai ainakin mahdollisimman luonnonvärisiä lankoja. Tuli aika kiva, eiks niin? Aikaisemmat peitot löydät täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.



Kiitos Jennille kuvista!

Toinenkin vauvaneule on valmistunut lahjalaatikkoon odottamaan saajaansa. Tämä syntyi täysin kutomani keinutuolimaton jämistä.



Malli: Swirl hat
Puikot: 4 mm
Lanka: Hjertegarn Ragg-strompegarn

Baby blanket number 6 is done! Even though I don't work at the museum anymore, I still wanted to participate in this blanket, since I've been working so closely with the mother-to-be. A week ago we got the news that she had given birth to a little girl. Congratulations! You'll find the previous blankets here, here, here, here and here.

I've also finished another baby knit. I'll just put this one in my stash of presents waiting for someone special to give them to. This is made entirely out of leftovers from this woven cover for my rocking chair.

Monday, 15 February 2016

Colour therapy advanced

Torkkupeitto kasvivärjätyistä langoistani etenee hyvää vauhtia. Mutta vielä ei langoille näy loppua... Ehkä ihan hyvä niin, lankakulho olohuneessa näyttää aika kivalta! :)





I've already come pretty far on my blanket! But there's still a lot of naturally dyed yarn left... Perhaps it's a good thing, the bowl filled with yarn actually look pretty nice! :)



Sunday, 14 February 2016

Elsa

Ensimmäinen keskeneräinen työ selätetty! Peukaloiden neulominen on minusta jostain syystä niin tylsää, että melkein valmiit lapaset ainoastaan sen takia usein jäävät roikkumaan ja odottamaan valmistumistaan. Nämä lapaset eivät onneksi odottaneet pitkään, joskus jotkut epäonnekaat lapaset ovat saattaneet odottaa jopa kuukausia peukaloitaan.



Malli: ELSA Nappi ja Nauha
Lanka: Lamana Cusco
Puikot: 3 mm

Juuri tällaisia pitkiä lapasia olen kaivannut jo pitkään. Nämä ovat täydelliset takin alle varsinkin silloin, kuin villapaidan alla on 3/4 hihat omaava pitkähihainen. Ja niitä on kaapissani itse asiassa yllättävän monta.



Haitarineuleen hyvä puoli on se, että sen voi halutessaan laittaa myös kasaan, jolloin lapasesta tulee lyhyempi. Haitarin välissä on joustinneule, jonka kiva ulkonäkö saavutetaan kierretyillä silmukoilla. Lanka on aivan ihanaa! Pehmoista ja hieman pörröistä ja ihanan syvän keltaisessa sävyssä (väri on oikeasti enemmän keltainen kuin kuvan oranssiin menevä sävy). Sain puolitoista vuotta sitten valmistujaislahjaksi lahjakortin Snurreen, josta nappasin mukaan tämän langan lisäksi myös Louhittaren saman sävyisen vyyhdin, josta ehdinkin tehdä jo tämän huivin. Nyt kaulahuivi ja lapaset matchaavat :)





I already finished one of my ufo's: a pair of mittens. I really love this design. They can be worn either skort or long. And I had already for some time dreamed about a pair of long mittens to wear underneath your jacket with a blouse with 3/4 sleeves. These are perfect for that! The yarn is also soft and lovely, and I really like the colour too. Now I have a pair of mittens to match this shawl - also a beautiful ocre yellow shade.

Saturday, 13 February 2016

Sheepish Valentine


Päätin Nonnun innoittamana lähteä mukaan tämän vuoden Sheepish Heart Bomb eventiin. Idea on minusta niin ihanan ja sydäntä lämmittävä. Osallistumisohjeet löydät täältä, eivätkä ole monimutakiset. Eli vielä ehtii mukaan jos haluaa! Ideana on siis neuloa tai virkata sydämiä, kiinnittää niihin viesti ja jättää ne julkiselle paikalle jonkun löydettäväksi. Toivottavasti nämäkin päätyvät uuteen kotiin!



Omat neulotut sydämeni täytin kauranjyvillä. Nämä toimivat siis mini kauratyynyinä. Voit lämmittää niitä hetken mikrossa ja sen jälkeen sujauttaa sydämen esim. lapasen tai sukan sisään lämmikkeeksi. Ohje löytyy täältä (ja siihen on myös ohjevideo).



I decided to take part in the Sheepish Heart Bomb event. You'll find the instructions here, and they're not at all complicated. So if you want to join, there's still time!

My knitted hearts are filled with oat grains and can be used as small warming pillows. Just pop them into the microwave oven for a little while and then into you mitten or sock to warm you. You'll find the pattern here.

Wednesday, 10 February 2016

Keskeneräisten kauhukevät


Minunkin nurkissani pyörii erilaisia keskeneräisiä töitä. Osa vanhempi ja osa uudempia. Osa deadlinellä, osa ei. Silmukan saalistus -blogin keväthaaste tulikin mainioon paikkaan! Nyt aion antaa ainakin osalle keskeneräisille kyytiä!

Päätin osallistua haasteeseen ihan kunnon käsityöpläjäyksen kanssa. Tässä alla lyhyesti esiteltyinä kaikki ne työt, jotka pyrin saamaan valmiiksi ennen toukokuun loppua:


Elsa-lapaset: tämä työ on jo loppusuoralla ja aion saada nämä valmiiksi heti tällä viikolla! Enää peukalot ja lankojen päättely puuttuu.


Ruista ranteeseen: tässä käytän Lankamaailman blogitapaamisesta saamani Nordlys lankaa. Itse lanka on kyllä murheenkryyni. Se on pehmoista ja ihanaa, mutta värit eivät ole ihan mieleeni. Olen aloittanut jo pari erilaista projektia ja aina purkanut. Toivottavasti värit sopivat näihin kämmekkäisiin paremmin.


Väriterapia: Tämä on isoin projekti, jonka toivon saavani valmiiksi tämän kevään aikana. Iso torkkupeitto kasvivärjätysta langoistani! Saa nähdä miten käy. Lisää tästä peitosta vähän myöhemmin...


Linux-huivi: Tämä on syntymäpäivälahja, joten tällä taitaa jo olla vähän kiire... Kokeilen tässä ensimmäistä kertaa illuusioneuletta.


Virkattu lampunvarjostin: Tein tähän varjostimeen jo yhden kokeilun, mutta siitä paistoi valo hieman liian hyvin läpi, joten uusi yritys edessä!


Neiti Elefantti: Yksi monista ikuisuusprojekteistani. Aloitin tämän jo pari vuotta sitten ajatuksena käyttää pois kaikki nurkissa pyörivät puuvillalangat. Olen tässä kirjoneuleessa jo voiton puolella, mutta aina vaan inspiraatio pääsee loppumaan kesken kaiken. Ehkä tämä haaste tuo tarpeeksi motivaatiota vihdoinkin saattaa tämäkin projekti päätökseen!

Muitakin keskeneräisiä projekteja olisi vielä nurkissa pyörimässä, mutta katsotaan nyt ensin miten näiden kuuden käy, ennen kuin esittelen loput...

I'm participating in a challenge where's you're meant to finish some of your UFO's before the end of May. This was exactly what I needed for this spring!